KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA

Kysymyksiä katosta? LA Kattohuolto Oy vastaa!

Miksi kattoa kannattaa huoltaa?

Katon kunnon merkitystä ei voida koskaan korostaa liikaa. Kun kattoa huolletaan säännöllisin huoltotoimenpitein, säästytään odottamattomilta vahingoilta ja isoilta korjauskuluilta. Tutkimusten mukaan säännöllisellä huollolla ja ennakoivilla korjaustoimenpiteillä voidaan säästää jopa yli 30 % kiinteistön elinkaaren aikana syntyvistä kustannuksista. VTT:n tutkimuksen mukaan katteen keskimääräinen ikä on noin 50 vuotta, mikäli huolto tehdään kahdesti vuodessa. Tutkimuksen mukaan epäsäännöllinen huolto laskee katteen käyttöikää kymmenellä vuodella ja huollon laiminlyöminen kokonaan pudottaa käyttöiän jopa puoleen.

Kuinka usein kattoa pitää huoltaa?

Katto pitäisi tarkastaa ja huoltaa kahdesti vuodessa, keväällä ja syksyllä. Asiat, joihin kannattaa kiinnittää huomiota, ovat katon yleiskunto, irtoroskien puhdistaminen katolta, kasvuston tarkastaminen (onko katolle alkanut kertyä kasvustoa, esimerkiksi sammalta, jäkälää tai levää?), rikkinäisten tiilien vaihtaminen ja rännien puhdistaminen. Lisäksi läpiviennit, kulkusillat, tikkaat sekä lumiesteiden kunto on hyvä arvioida!

Miten katolla olevan kasvuston saa pois?

Katolla oleva kasvusto on erikoisalaamme. Meidän tehtävämme on poistaa katolla oleva kasvusto juurineen vahingoittamatta kattoa sekä ennaltaehkäistä uuden kasvuston syntymistä. Käytämme tarkoitukseen kehitettyä kasvuston tuhoainetta.

Miten käsittely aine toimii?

Benac 50 on ammattikäyttöön tarkoitettu kasvuston torjunta-aine. Se on pinnallisesti vaikuttava sienimyrkky bakteerien, homeen, mustumisen, sinistymisen, levän, sammalen ja jäkälän karttumista vastaan. Käsittelyaine on kehitetty antamaan korkea biologinen vaikutus laajalla spektrillä.

Benac 50 muodostuu pääosin ammonium­yhdistetii­visteestä, joka on hyvin aktiivinen mikro-organismeja vastaan. Vaikuttava aine on n-alkydi­bensyldi­metylammonium­kloridi. Benac 50 on Suomen ympäristökeskuksen ja Hengitysliitto Heli Ry:n turvalliseksi luokittelema aine.

Miksi tiilikattoa ei kannatta pestä paine pesurilla?

Kun kattoa pestään painepesurilla, aiheutetaan tiilelle helposti vahinkoa. Kun pestään liian kovalla paineella pesurin tuottamaan vesimäärään nähden, rikotaan tiilen pinta ja aukaistaan tiilen huokosia. Kun tiili menettää alkuperäisen pintansa, se huokoisuutensa takia tarjoaa entistä paremman kasvualustan sammalelle, jäkälälle ja levälle. Lisäksi painepesurilla ei saada pestyä tiilen sisällä olevaa juuristoa pois, joten uusi kasvusto kasvaa taas nopeasti takaisin.

Lue lisää sammaleen poistosta katolta.

Milloin katto kannattaa pinnoittaa?

LA Kattohuolto Oy:n ainut tavoite on lisätä katon käyttöikää. Asiantuntija tarkastaa katon kunnon paikan päällä ja pystyy näin suosittelemaan oikeaa huoltotoimenpidettä juuri sinun katollesi. Mikäli kattomateriaali on jo niin huonokuntoinen ettei pelkkä kasvuston tuhoaminen auta, on vaihtoehtona pinnoitus. Pinnoitteen saa värittömänä, tai voidaan valita värillinen pinnoite, jolla katosta saadaan kuin uusi. Valmis pinta on likaa ja vettähylkivä sekä suojaa sammalen ja levän kasvulta. Näin tulevaa kattoremonttia voidaan siirtää jopa kymmeniä vuosia eteenpäin!

Kankaanperäntie 14, 40950 Muurame

Uusimaa | Päijät-Häme |  Varsinais-Suomi |  Etelä-Karjala |  Pirkanmaa |  Pohjanmaa |  Keski-Suomi |  Satakunta |  Pohjois-Savo |  Pohjois-Pohjanmaa |  Lappi

Olemme osa Nordic Waterproofingia, joka on yksi Euroopan johtavista vedeneristystuotteiden ja niihin liittyvien palveluiden valmistajista ja toimittajista rakennusten ja infrastruktuurien tiivistämiseen, suojaamiseen ja säilyttämiseen. Nordic Waterproofing on listattu Nasdaq Tukholmassa.

Tietosuojaseloste Evästekäytäntö